Onerva Hemmilä

Olen Onerva Hemmilä ja Rovaniemi on kotikaupunkini.

Kuopion Muotoiluakatemiassa olen suorittanut vaatetussuunnittelijan ja muotoilijan opinnot ja Hämeen Ammattikorkeakoulussa käsityönopettajan pätevyyden.

Olen ikuinen oppija, yrittäjäkoulutukset alkoivat 1980-luvulla ja osallistumiseni erilaisiin koulutuksiin on jatkunut näihin päiviin. Edelleen olen tietoa hakemassa, jotta pysyn päivän tilanteessa.

Ensimmäinen yritystoimintani lähti 80-luvulla pienin panoksin, mutta paisui laajaksi jopa 30 työntekijän vaatetustehtaaksi. Teetimme omakuosikankaita joista valmistettiin naisten muotiluomuksia, muun muassa kivipesutekniikalla värikäsitelty puuvillakangas, joka oli mallistomme huippu.

1990-luvulla alkoivat Maaseudun kehittämishankkeet joihin minulle tarjottiin työpaikkaa käsityön Tuotekehitys- ja markkinointi projektinjohtajana. Ensimmäinen tehtäväni oli Koillislapissa (1993-93). Kehittämishanketyöt jatkuivat Turun ympäristössä (1993-95) ja Savitaipaleella (1998-99) sekä lähiympäristössä. Siinäpä se 90-luku meni.

Opetustöiden kautta siirryin elokuvien puvustuksiin (2005 Jadesoturi) ja (2007 Sauna).

25-vuoden kiertomatkan jälkeen palasin kotiseudullani (2012). Halusin tulla hoitamaan iäkkäitä vanhempiani. Perustin vuonna 2017 Rovaniemelle uuden yhden naisen yrityksen, Onerva Hemmilä Tmi.